Omistajavaihdos-teema syyskuussa Hämeenlinnassa


Omistajien on hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään ja keskustelemaan avoimesti, mitä yritykseltä lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä halutaan. Tähän keskusteluun on hyvä ottaa mukaan mahdolliset tai suunnitellut liiketoiminnan jatkajat. Liikkeellä on hyvä olla ajoissa.
Ovatko kaikkien tavoitteet yhteensopivia? Löytyykö jatkajia perhepiiristä vai tavoitellaanko mahdollisesti yrityksen myyntiä ulkopuoliselle taholle? Hämeenlinnassa pohdittiin eri näkökulmia ja huomioon otettavia seikkoja omistajuuteen ja omistajanvaihdokseen liittyen.

Tiina Rantala (Asianajotoimisto Kurki-Suonio Oy), Minna Patosalmi (Ferroplan Oy) ja Juha Haukka yrityskummien edustajana toivat puheenvuoroissaan esille eri näkökulmia ja huomioita omistajavaihdokseen liittyen Hämeenlinnassa 19.9.2024.

Tärkeänä asiana tuotiin esille yrittäjälle löytyvät palvelut, joista tämä saa apua myös omistajavaihdospohdinnoissa. Tiedon hakeminen ja ennakointi olikin yksi tärkeä teema puheenvuoroissa. Mitä kaikkea omistajanvaihdoksessa pitää ottaa huomioon? Huolellinen suunnittelu ajoissa tuo levollisuutta, selkeyttä ja taloudellista hyötyä, kun tiedetään tavoite ja on käsitys yrityksen arvosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.
Mukana tässä tilaisuudessa olivat lisäksi Linnan kehitys, Hämeen yrittäjät ja Hämeen Hallituspartnerit, jotka toimivat yrittäjän tukena myös omistajavaihdoksiin liittyen.